Helle tekee ihmisen hassuksi


Luin tänään jutun, jossa kerrottiin, että aurinko tekee ihmisestä tyhmän. Helle aiheuttaa uupumusta ja nestehukkaa. Mutta uuden tutkimuksen mukaan se voi saada ihmiset tekemään  myös harkitsemattomia, jopa tyhmiä tekoja.

Yhden naisen otos vahvistaa, että tutkimuksessa saattaa olla jotain perää. Puin aamulla päälleni mustan mekon, jota olin käyttänyt edellisen kerran viime kesänä. Puolen päivän aikaan töissä tein mielenkiintoisen havainnon; olin pukenut mekon päälleni väärinpäin! Rusetti ja (napit) kuuluvat mekon selkäpuolelle. Asukokonaisuutta katsoessani, muistin vanhan sanonnan "nuttu nurinpäin, onni oikeinpäin" enkä tohtinut kääntää mekkoa ympäri pelätessäni onnen katoamista. Joko ympärilläni on todella kohteliaita ihmisiä, jotka eivät kehdanneet sanoa, että olen pukenut koltun nurinperin tai vaihtoehtoisesti kukaan ei huomannut erhettä. Niin tai näin, ihanaa että aurinko porottaa! 

t. Mervi

ps. upeat merimaisemat avautuvat päivän lounaspaikan Löylyn terassilta.

Kommentit

Suositut tekstit