Kuinka houkutella kouluikäiset mukaan sisustusostoksille?

Kouluikäiset lapsemme välttelevät sisustuskauppoja kuin ruttoa. Pikainen piipahdus sisustusputiikin puolella aiheuttaa syviä huokauksia ja silmien pyörittelyä. Tylsää! Ei mitään meitä kiinnostavaa, voi ilmeistä lukea vaivatta. Ymmärtäisin moisen käytöksen, jos shoppailu olisi kovin usein toistuva tapahtuma, mutta muutaman kerran vuodessa toteutuvaa yhteistä myymäläkierrosta ei mielestäni tällaiseksi voida laskea.

Jotta kaikilla olisi mukavaa ja sisustuskaupat eivät aiheuttaisi kellekään liian suuria traumoja, olen luonut shoppailustrategian, joka säästää hermoja ja tekee liikkeissä kiertelystä kaikille miellyttävämpää.

1. Onnistuneen shoppailukierroksen perusta on hyvin ruokittu lapsi. Tyhjä vatsa johtaa väistämättä konflikteihin ja mielipahaan. 

The Cock

2. Kierroksen ensimmäinen kohde tulee suunnitella lasta ajatellen. Eilisen kaupunkikierroksen aloituskohteeksi valitsin Helsingin Viiskulmassa sijaitsevan Roobertin Herkun. Kyseinen karkkikauppa myy herkkuja, joita ei ihan jokaisen S-Marketin hyllystä löydy. Sympaattinen pieni kauppa ja eksoottiset herkut nostivat tunnelman kattoon, olo oli kuin ulkomailla.

Lupasin kummallekin kaupasta kaksi vapaavalintaista herkkua. Tinkivät määrän tietenkin kolmeen, johon osasin jo etukäteen varautua. Suostuin pyyntöön ja loin illuusion joustavasta äidistä. Toivoin vastaavaa joustoa heidän puoleltaan, mikäli sattuisin sitä shoppailureissun aikana tarvitsemaan.

Roobertin Herkku
Nerds ja Harry Potter

3. Lasten huomion suuntautuessa kaupasta hankittujen Harry Potter makeisten jännittäviin makumaailmoihin (mätä kananmuna, oksennus, pippuri, räkä, multa, saippua, nurmikko..) oli minun aika siirtyä sisustuskauppojen puolelle. Lapsia ei kiinnostanut tulla kauppoihin lainkaan, vaan he jäivät tutkimaan karkkiostoksiaan liikkeiden edustalle. Vuoron perään sisarukset testailivat toistensa kanttia, kumpi uskaltaisi maistaa rohkeammin yököttävän makuisia nameja. Kuin huomaamatta, ehdin karkkikisailun välissä tarttua viiden eri sisustuskaupan ripaan ilman suurempia vastalauseita. Harhauttamalla lasten huomion pois itse toiminnasta takaat itsellesi rauhallisen suorituksen. 

Pino
Granit

4. Kierroksen aikana on tärkeää huolehtia seuralaisten viihtyvyydestä ja ravinnon saannista säännöllisten tankkausten muodossa. Tähän yhteyteen on hyvä ajoittaa myös pissatauot.

Café Ekbergin terassilla virvokkeita nauttimassa
Ohikulkijoiden tarkkailua
Neiti äidin aurinkolaseissa

5. Kierroksen loppuun kannattaa jättää vapaata shoppailuaikaa, jolloin lapset voivat tehdä hankintoja omilla säästöillään. Alakuvassa olevan Vansin pussukan etsintään käytettiin lähes yhtä paljon aikaa kuin sisustuskaupoissa vierailuun.


Huolimatta hyvästä strategiasta, oma ostossaldo jäi kuitenkin aika vaatimattomaksi. Mukaan tarttui vain servettejä ja tiskirättejä. Toisaalta ihan hyvä, koska seuralaisten ruokkiminen söi päiväbudjetista melkoisen osan :)

Huomenna vietetään äitienpäivää. Hieman jo jännittää millaista ohjelmaa silloin on luvassa.


Aurinkoa, Mervi

ps. Voit seurata modernia puutaloa Bloglovin`kautta sekä Facebookissa ja Instagramissa.

Kommentit

  1. Mainio postaus ja kuulostaa yllättävän samanlaiselta kuin oma shoppailuni 3-vuotiaan kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus Mervi ja kiitos karkkikauppavinkistä! Täytyy joskus käydä tuolla ja nuo karkit voisivat olla jollekin ihan hauska lahjakin :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on samanlainen kokoonpano ja melko samat jutut koskien shoppailumeininkejä. Aika hieno stategia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit