Tuoksujen maailma




Tuoksut rauhoittavat, piristävät, lohduttavat, ärsyttävät ja joissain tapauksissa myös hämmentävät. Useimmat muistamamme tuoksut liittyvät kiinteästi lapsuuteen. Tuoksut syöpyvät herkästi mieleen ja laukaisevat muistoja useiden vuosien takaa. Tutkimusten mukaan tuoksumuistot aiheuttavat jopa voimakkaampia tunnetiloja kuin valokuvat. 

Törmäsin aamulla Wallpaperin juttuun, jonka mukaan kodin tuoksutrendeissä ollaan siirtymässä perinteisistä vaniljan ja santelipuun tuoksuista kohden abstrakteja tuoksuja. Abstraktit tuoksut käsittävät tuoksut, jotka perustuvat aikaan, paikkaan tai tapahtumaan. Markkinoilta löytyy jo nyt tuoksukynttilöitä, joihin on vangittu esimerkiksi suosittuja elokuvia. Kynttilöitä löytyy myös päivän eri hetkiin: aamuun, päivään ja iltaan. Haeckels puolestaan myy kynttilöitä, joista voi tuoksutella Englannissa sijaitsevan rantakaupungin sateen tuoksua. Kotimaisissakin blogeissa on jo hyvän tovin näkynyt Skandinavisk brändin kynttilöitä, jotka on nimetty puhuttelevasti: Koto, Ro, Skog, Hygge, Jul, Hav...

Mietin tässä nyt vaan, että olisipa hienoa pystyä valamaan tämän jutun kuvista tuoksukynttilä. Kuvissa on pojan viikolla nauttima ja suuresti arvostama välipala. Tuoksukynttilässä yhdistyisi patongin, kaakaon ja sulavan steariinin tuoksu. Toinen mielenkiintoinen tuoksu voisi olla miehinen "man cave" -tuoksu, jossa yhdistyisi öljyn, sikarin ja viskin tummat aromit. Uskoisin, että tällaiset kynttilät nostaisivat myös perheen miespuolisten kiinnostuksen uudelle tasolle tuoksutrendien suhteen. 

Lauantai terveisin, Mervi

Kommentit

  1. Jälkimmäistä tuoksukynttilää en suosittelisi sijoittamaan makuuhuoneeseen..

    VastaaPoista
  2. Kiinnitin huomioni kivaan boleroon, joka Mervillä oli päällä Blog Awardseissa. Minkähän merkin mallistoa?

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Milla, juhlabolero on hankittu Stockalta ja on merkkiä Jorgina Barcelona :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit