Tietoa mainostajalle ›

lauantai 31. elokuuta 2013

Liljakimppu




Tunnelma lipsahti eilen illalla kovin syksyiseksi. Päätin korjata asian tänään ja juhlistaa kesän viimeistä päivää liljakimpulla. Kimppu löytyi tunnetusta kukkakaupasta nimeltä Lidl. Hintaa tällä kauneudella oli huikeat 2,99€. Ei paha.

Tämän postauksen jälkeen voinkin heittäytyä täysillä syksyyn ja lähteä kaivelemaan lampaantaljoja varastosta.

Kiitos mainioista kommenteista aiempiin juttuihin! Palailen niihin viikonlopun aikana :)

-Mervi-


perjantai 30. elokuuta 2013

Laskutaso




Tämän iltainen sisustusratkaisu lähti puhtaasta tarpeesta. Aloitellessani perjantai-illan viettoa sohvalla, huomasin jotain tärkeää puuttuvan. Sohvan vierus kaipasi kipeästi pientä tasoa, jolle laskea suklaalevy ja viinilasi. Ongelmaan löytyi edullinen ratkaisu autotallista. Vanha vanerinen matkalaukku sai uuden ja tärkeän roolin sivupöytänä.

Rentoa viikonloppua,

Mervi

torstai 29. elokuuta 2013

Kynttiläalusta



Toisen roska on toisen aarre. Noin kuukausi sitten löysin työpaikan kierrätyshuoneesta Högforsin valurautaisen lautasen. Iltojen pimetessä lautanen on täydellinen alunen kynttilöille. Eläköön kierrätys!

Terveisin, Mervi

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Huoltaja

Muiden elämäni roolien lisäksi toimin paikallisen juniorijalkapallojoukkueen pelaajan numero kolme, poikani, osapäivätoimisena huoltajana. Tehtävä on työllistävä ja vastuullinen, mutta erittäin antoisa. Mikäli olet joutumassa vastaaviin tehtäviin nuorisourheilun merkeissä, suosittelen lukemaan nämä muutaman vuoden aikana, kokemuksen kautta hankitut enemmän tai vähemmän tärkeät opit. 



1. Nestetasapainosta huolehtiminen
Nuori urheilija ei välttämättä muista huolehtia itse riittävästä nestetankkauksesta suorituksen aikana. Huoltajan pitää muistutella, että urheilija muistaa nauttia riittävästi nestettä, mutta vain riittävästi. Joskus veden imurointi karkaa vaihtopenkillä liiallisuuksiin, ja peli-ilo voi kärsiä myös hölskyvästä masusta. On myös erittäin tärkeää muistuttaa nesteen luonnollisesta poistamisesta ennen pelejä. Tämä on asia, josta muistuttamista ei voi korostaa liikaa.

2. Käteinen
Pelipaikoilla on monesti tarjolla välipalaa, mutta kaupankäynti onnistuu harvoin korteilla, eli käteistä täytyy olla mukana aina. On hyvä myös tietää, että turnaus-puffat halutaan monesti myydä tyhjäksi, joten viimeisen pelin jälkeen kannattaa olla kärkkymässä edullisempia mokkapaloja.

3. Eväät
Vaikka suuremmmissa peleissä onkin monesti syötävää tarjolla, nopeasti nautittavia välipaloja kannattaa aina varata mukaan. Esimerkiksi banaanit, myslipatukat ja terveelliset välipalajuomat ovat erittäin toimivia. Mikäli pelimies ei niitä itse tarvitse, maistuvat ne huoltajallekin.

4. Huoltajan vaatetus
Ei niitä pelaajia palele, mutta itselle kannattaa ottaa hieman liikaa vaatetta mukaan. Kuuden tunnin seisoskelu nurmen laidalla tai jäisessä kuplahallissa voi tuntua melko pitkältä, mikäli reissuun lähtee liian kevyissä varusteissa.

5. Viihde-elektroniikka
Pidemmille reissuille on hyvä ottaa mukaan pari hälpytintä, jotta sekä pelimies että huoltaja voivat tappaa aikaa mahdollisesti pitkienkin taukojen aikana. Myös kirjat tai lehdet toimivat.

6. Valmius nukkua poikkeavissa olosuhteissa
Mikäli turnauspaikalta löytyy lämmin, rauhallinen pukuhuone, siellä voi ihan hyvin ottaa pienet nokoset päivän aikana. Mikäli paikkaa ei löydy, onnistuu autossakin. Tämä koskee lähinnä huoltajaa, pelaajat eivät yleensä malta, mutta he voivat sen ajan lukea tai pelata.

7. Ole ajoissa ja varaa aikaa
Liiasta kiireestä tai myöhästymisestä kärsivät sekä pelaaja että huoltaja. Tätä neuvoa on mahdoton noudattaa aina, mutta siihen pitää pyrkiä.

8. Nauti vapaa-ajasta
Lapsen urheiluharrastus vie todella paljon huoltajan aikaa, mutta tämän voi kääntää myös hyödyksi. Kun olet menossa juniorin kanssa, voit olla hyvällä omallatunnolla tekemättä itse mitään, tai sitten voit käyttää odotteluajan oman henkisen ja/tai fyysisen hyvinvointisi kohentamiseen.

9. Opettele kehumaan ja lohduttamaan sopivasti
Huoltajan tehtävä on kehua kun menee hyvin ja lohduttaa silloin kun ei mene niin hyvin. Molempia taitoja tarvitaan yleensä useita kertoja saman päivän aikana.

10. Kannusta oikein.
Kannustaa saa ja pitää, mutta pelin kulkuun ei kannata osallistua huutelemalla ohjeita tai negatiivisia kommentteja kentän laidalta. Vanhemmat, jotka ohjeistavat pelaajia tai koko joukkuetta, ärsyttävät parhaansa yrittävien pelaajien lisäksi valmentajia ja muita vanhempia. Tämä voi olla erityisen vaikeaa, mutta itsehillintää voi opetella. Vaikka pelaajat olisivatkin vielä pieniä, he tietävät erittäin todennäköisesti paremmin mitä siellä kentällä pitää tehdä kuin naama punaisena kentän laidalla huutavat vanhemmat. Varo myös vanhempien keskuudessa leviävää joukkopsykoosia. Huuteluun on helppo lähteä mukaan, kun joku muu aloittaa sen.

11. Muista huolehtia urheiljan riittävästä nestetankkausesta, mutta myös nesteen poistosta. Tätä asiaa ei voi korostaa liikaa.

Pusku, pallo ehti jo karata kuvasta.
Kuten mainittu, huoltajan rooli vaatii paljon, mutta antaa enemmän. Niin pitkään kuin pelaajalla itsellään riittää motivaatiota, en minäkään aio valittaa aikaisista viikonloppuheräämisistä. Ja suuret kiitokset kaikille niille ihmisille, jotka jaksavat omien töidensä lisäksi pitää tämän maan junioriurheilun pyörät pyörimässä. Ylivoimaisesti suurin osa heistä tekee sen käytännössä vastikkeetta. Arvostan, todella paljon.

Sporttiterveisin

- Petri

tiistai 27. elokuuta 2013

Helposti vaihtuva näyttely

Asettelin vihdoin ja viimein esille Play & Display kehykset, jotka hankimme Tukholman Design Torget:sta kesälomalla. Valkoiset kehykset on mitoitettu vinyylilevyille ja niiden avulla voi helposti rakentaa kotiin vaihtuvan näyttelyn. Tällaisesta sisustamisesta myös mies tykkää, vihdoinkin hänen rakas vinyylilevyharrastus saa arvoisensa huomion. Hieman surkuhupaisaa on, että juuri kehysten hankinnan aikaan kymmenisen vuotta palvellut vinyylisoitin sanoi työsopimuksensa irti. 

Miehen levyt kehystettyinä aitiopaikalla.

Levyjä on helppo vaihtaa play & display kehyksiin. Tällainen ratkaisu sopii hyvin nopeasti kyllästyvälle.

Asettelin kehykset tauluhyllylle. Kehystettävät levyt valikoituivat kansikuvien perusteella. 

tv seinä

Valitettavasti valo loppui kesken kuvaussession, eikä kauniiden levyjen värit ja kuvat pääse tässä postauksessa loistamaan. 

Mukavaa keskiviikkoiltaa,

Mervi 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Makuuhuoneessa nyt


Myöhään venähtänyt lauantai-ilta tyrehdytti bloggarin runosuonen. 
Ohessa kuitenkin tarinaa makuuhuoneestamme kuvien muodossa. Julisteet ja Shine -valaisin ovat vihdoinkin löytäneet paikkansa makuuhuoneen seinältä.

Seuraavaksi leikkaan ison palan vadelmaista juustokakkua ja vastailen mukaviin kommentteihin, joita on tullut aiempiin postauksiin.

Aurinkoista sunnuntaita!










makuuhuoneesta on käynti terassille

silitysurakka alkamassa

Mervi :)

lauantai 24. elokuuta 2013

Merkkilista

Aurinkoista lauantaiaamua! Viikko on ollut kovin kiireinen ja kuvaaminen/blogi ovat olleet paitsiossa. Onnekseni Valkoisen Kodin Cinnabaria oli heittänyt minua haasteella, jossa tulee kertoa omia luottomerkkejä ja tuotteita. En ole juurikaan haasteisiin aiemmin tarttunut, mutta tämä tuntui sopivan kivuttomalle toteuttaa. Kuvatkin löytyivät koneen arkistoista. 


kengät // ballerinat
tennarit // Converse, Camper
farkut // Levi´s
t-paita // Lindex



alusvaatteet // Lindex
laukku // fiiliksen mukaan, useimmiten Marc Jacobs ja Longchamp
lompakko // Furla
aurinkolasit // RayBan, Ralph Lauren
kello // Raymond Weil, Frederique Constant
korut // Efva Attling



TV // Samsung
kännykkä // Lumia 920
MP3 // älypuhelimet tekivät tarpeettomaksi
tietokone // vanha MacBook ja tablettina iPad
meikit // kotimainen Lumene (erityisesti CC-voide!)
kasvovoide // Phytomer
deodorantti // Rexona
hammastahna // Pepsodent
shampoo/hoitoaine // Redken
saippua // Korres
tuoksu // useita, kesällä narciso rodriguez, l´eau




mineraalivesi // kaikki käy
viini // pirskahtelevat kuivat valkoviinit, täyteläinen punaviini
leipä // anopin leipoma ruisleipä
ruoka // sushi, keitot
jäätelö // suklaa
karkit // tumma suklaa ja salmiakki
sänky // Innovation futon
lakanat // Ikea ja Marimekko
kampaaja // Simo / Salon Noir
päivälehti // verkossa 
lehti // Deko



Heitän haasteen eteenpäin Hues of Black -blogin Hekulle.

Viikon sisustuskuulumisista vielä sen verran, että makuuhuoneen asennustyöt ovat edistyneet. Tästä juttua myöhemmin. Ehkä. Tai sitten jotain ihan muuta fiiliksen mukaan.

Iloa viikonloppuun!

Mervi 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Pikku vessa

Hana on kosketusvapaa Oras Cubista

Pyyhekoukut Vip

Peilikaappi on tammiviilua. Kaapin taakse on upotettu ledinauha.

Takaosan tehosteseinä on tammiviilua

Seinällä valaisee Tolomeo Faretto

Näytin teille aiemmin kuvia kylpyhuoneistamme. Tällä kertaa raotan ovea alakerrassa sijaitsevaan erilliseen vessaan. Tyylillisesti samaan sarjaan kylpyhuoneiden kanssa menevä pikkuruinen wc on vinokattoinen ja ikkunaton tila. Tilan tunnelma haluttiin säilyttää rauhallisena ja mahdollisimman simppelinä. Wc on lasten päivittäisessä käytössä ja toistaiseksi se on vastannut hyvin käyttäjiensä vaatimuksia.

Sunnuntai terveisin, Mervi

lauantai 17. elokuuta 2013

Kukat yöpöydällä



Palasin juuri muutaman yön työreissulta Nokian kylpylästä. Miten ihanalta tuntuukaan päästä nukkumaan omaan sänkyyn tiukan työviikon jälkeen. Mies ja lapset ilahduttivat kotiin palaavaa äitiä aurinkoisilla gerberoilla. Ensimmäinen arkiviikko kesäloman jälkeen on ollut melkoista rimpuilemista aikataulupaineissa. Kaikesta huolimatta viikkoon on mahtunut hienoja hetkiä ja elämyksiä. Minulle viikon hauskin hetki oli elämäni ensimmäinen Zumba tunti ja ajatuksia herättävin Aurinkokuningas Juhani Tammisen luento. Miehelle puolestaan tarjoutui mahdollisuus päästä kokeilemaan formuloilla ajoa Malmin lentokentällä. Sanomattakin lienee selvää, että tästä kokemuksesta kuultiin muutama tarina.

ihan formulakuskina

Mukavaa viikonloppua, Mervi :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Olohuoneessa juuri nyt







Ilokseni huomasin, että olemme saaneet paljon uusia lukijoita! Sydämellisesti tervetuloa viihtymään kanssamme moderniin puutaloon!

Hain tänään varastossa olleen blogimaton olohuoneeseemme. Maton vaihdolla olikin suuri vaikutus tilan tunnelmaan. Tällainen budjettisisustaminen eli vanhojen tavaroiden siirtely uusiin paikkoihin on mielestäni hauskaa ja inspiroivaa. Minulla on menossa myös henkilökohtaiset "Älä osta mitään sisustustavaraa" -viikot. Kovin terapeuttista sekin.

Iloisin terveisin, Mervi

lauantai 10. elokuuta 2013

Kynttilän valossa



Täällä vietetään lauantai-iltaa kynttilän valossa tunnelmoiden ja Ylen loistavalle Naurun tasapaino -ohjelmalle naureskellen. Viikonloppuun on kuulunut myös savusaunassa saunomista ja yli 1 000 kilometriä autoilua.

Leppoisaa lauantaita, Mervi