Tietoa mainostajalle ›

maanantai 27. helmikuuta 2012

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Paluu arkeen

Pojan huoneen stereoista raikaa Frontside Ollie ja tytär laulaa kirkkaalla äänellä biisin mukana. Talviloma on takana ja lapset ovat palanneet  mummolasta kotiin. Motivaatiokämppä täyttyy arjen äänistä; naurusta, kinastelusta ja yleisestä touhotuksesta. Lapsilla oli onnistunut loma Savossa. He olivat viikon aikana hiihdelleet, laskeneet pulkkamäkeä, käyneet kylpylässä, grillanneet makkaraa nuotiolla ja nauttineet mummon kuuluisasta läskisoosista. Hieman ipanoita harmitti loman loppuminen ja poika laskikin, että kesälomaan on aikaa 99 päivää. Tsemppiä alkavaan viikkoon, erityisesti kaikille lomalta palaaville!

scribbleoneverything


perjantai 24. helmikuuta 2012

Laiskan shoppailijan pelastus

Suunnitelmani oli, että menen lomaviikolla shoppailemaan itselleni uusia vaatteita. Näin perjantaina voi jo todeta, että suunnitelma jäi ajatuksen tasolle. Vaikka lapset ovat mummolassa ja minulla olisi kerrankin aikaa notkua kaupoissa, niin en siitä huolimatta jaksa lähteä kaupungille pyörimään. Pidän kauniista vaatteista, mutta en niiden ostamisesta.

Käytin osan perjantai aamupäivästä surffailemalla nettikaupoissa ja jotakin onnistuin myös löytämään.
Rakastan rentoja, pehmeästi laskeutuvia vaatteita. Jos löydän itseäni miellyttävän mallin, saatan ostaa tuotetta samalla kertaa useammissa väreissä. Minua ei lainkaan haittaa vaikka malli on sama, jos väri vaihtuu. Ehkä se kertoo myös laiskuudestani etsiä erilaisia vaihtoehtoja.

Hunkydory, japanilaishenkinen neule. Näyttää mukavan rennolle ja pehmeälle. Neuletta voi laskostella eri tavoin tai vaihtoehtoisesti pitää auki. Tämä vaikutti niin monikäyttöiselle jutulle, että uskalsin tilata neuleen sävyissä: agean sea ja navy



Hunkydory, super rento paita lepakkohihoilla, sävy aqua mint



Stylesnobin huolettomat Kendra nilkkurit, sävy muta



 Stylesnobin Graphic huivi



Kuten kuvista huomaa, ostan yleensä aika neutraalin sävyisiä vaatteita. Pyrin piristämään asuja fiiliksen
mukaan värikkäillä t-paidoilla ja huiveilla. Myönnettäköön, että kovin usein minulle ei tule tarvetta piristää asuja kirkkailla sävyillä.

Laiskaa perjantaita!



torstai 23. helmikuuta 2012

Akryylimassa ja valot osa 78

Tiistaina innostuimme Lampe Grasin kattovalosta keittiön tason lisävalon tuojana, mutta parin yön jälkeen seinämalli alkaa taas tuntumaan paremmalta. Molemmat ovat varmasti tyylikkäitä, mutta uskomme, että jatkettavalla varrella varustettu seinämälli N203 on kuitenkin käytännöllisempi. Ja mallia voi toki vielä vaihtaakin, mutta nyt pitää lähinnä päättää mihin sähköt vedetään.


Mervin miettiessä valoja olen itse nysvännyt lattialaatan ja perustusten välisten saumojen tiivistämisen merkeissä. Idea hommassa on estää mahdollisen radonin nouseminen sisätiloihin maaperään yhteyksissä olevien rakojen kautta. Luonnollisesti Presionin ammattilaiset ohjeistivat homman, ja aikoivat vielä tarkistaa työn jäljen ja kuittailla jos aihetta löytyy. Dewaltin akkukäyttöinen saumapistooli on pätevä apulainen akryylimassan pursottamiseen, suosittelen.


Onnea on...

kuva

Onnea Victoria ja Daniel!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Uusi osio: myynnissä!

Huonekalut vailla uutta kotia! Klikkaa ylänavigaation "myynnissä" -osioon tutustumaan tarkemmin.


Ankkamaista menoa

En erityisemmin välitä ns. koriste-esineistä, mutta nämä ankat ovat tosi liikkiksiä. En panisi pahakseni, jos tällainen trio tepastelisi oman piirongin päällä.



Three Scandinavian Wooden Duck and Ducklings Trio

tiistai 21. helmikuuta 2012

Lampe Gras N302 ja muut viritykset

Ihan mukava olisi lomailla jossain hiihtokeskuksessa, mutta kuluuhan tuo aika raksallakin. Eilisen ohjelmassa oli erinäisten huoltotoimenpiteiden lisäksi palaveri Presionin sähkömiehen ja Maaritin kanssa. Onneksi nyt oli aikaa. Koko talon läpikäyminen huone kerrallaan kesti melkein koko aamupäivän. Viimeisimmätkin suunnitelmat muuttuivat vielä hieman, varmasti järkevämpään suuntaan. Isoja muutoksia ei tullut, lähinnä hienosäätöä kiinteiden valaisimien ja pistorasioiden osalta. Sähkömiehemme Harri oli perehtynyt upotettaviin loisteputkiin ja suositteli Fagerhultin Notoreja, joista oli puhetta jo viime viikolla.

Keittion tason lisävalon kohdalla haluamme retroilla, ja haemme sopivaa valaisinta, joka toimisi yhteen samaan tilaan näkyvien portaiden seinävalojen (AJ 50) kanssa. Maarit oli löytänyt pari upeaa vaihtoehtoa. Innostuimme erityisesti alla olevista, kattoon asennettavasta Lampe Grasin N302:sta ja saman valmistajan seinämallista, N203:sta. Kumpi olisi parempi, seinä- vai kattomalli? Kattoon asennettava voisi olla aika hauska? Keittiön ilme tulee olemaan muilta osin valkoinen, pelkistetty ja moderni.




Juttelimme Harrin kanssa myös valojen sekä pistorasioiden ohjauksesta, ja Siemensin Logo vaikuttaa edelleen meidän tarpeisiin ja budjettiin sopivalta ratkaisulta, joten mennään sillä. 

Tämä päivä kului harkkoseiniä siistiessä ja alakerran siivouksessa. Alla vielä muutama kuva kohtalaisen siististä alakerrasta ja ei niin siististä yläkerrasta. Yläkerran kylpuhuoneeseen on sommiteltu Unidrain paikoilleen, lattia valetaan ensi viikon aikana.


Alakerran kylpyhuone

Yläkertakin kaipaisi pientä siivousta.

Purskeista putsattu harkkoseinä ja poikkeuksellisen puhdas autotallin lattia




Meillä ja muualla

Kun omalla raksalla ei vielä valmiita pintoja ole, on kiva katsella motivaation ja inspiraation ylläpitämiseksi erilaisia ratkaisuja maailmalta. Oheinen talo löytyy Espanjasta ja on Ábaton -nimisen suunnittelutoimiston käsialaa. Heidän kotisivuiltaan löytyy runsaasti, erilaisten projektien muodossa, omaa silmää viehättäviä vaaleita, suoralinjaisia ja kauniin pelkistettyjä ratkaisuja.

Näiden aurinkoisten kuvien jälkeen, kun katsoo ikkunasta ulos, on kontrasti melkoinen. Kevät, olet erittäin tervetullut!








Samaan aikaan Suomessa:

Kuva: HS

No joo, tuli vähän kärjistettyä, mutta ketuttaa tämä lumen määrä ja keli ylipäätänsä :)

maanantai 20. helmikuuta 2012

Dining Height Side Chair Wood

eli tuttavallisemmin DSW tuoli. Oli ihan pakko käyttää toinen alekuponki ja tilata Stockalta työtuoli, koska sellainen meiltä vielä puuttuu. Työtilasta ei tule isoa, mutta tuolin se pienikin työpöytä eteensä vaatii. DSW tulee meille mustana. Loppuviikko syödään sitten kaurapuuroa ja kiristellään kukkaron nyörejä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä lapset ovat mummon lihapatojen äärellä.

kuva: Vitra

Aamulla ehdittiin pitämään kolmen tunnin palaveri sähkötöihin liittyen. Keittiöön joudutaan tekemään vähän lisätöitä, jotta halutut ratkaisut saadaan toteutettua. 

Keittiö asennukset vaativat säätöä. Kuvassa kaksi ammattilaista ja yksi
lomaviikon harkkari.

Petri ja Maarit ovat kivasti pukeutuneet sävysävyyn. Tunnelma on kuin
Pientä Pintaremonttia -ohjelmassa. Hmm....mitenhän me tämä ratkaistaan...

Petri jäi palaverin jälkeen raksalle harkkarihommiin ja saikin heti vaativan tehtävän, kompostivessan tyhjennyksen! Siinä se ensimmäinen lomapäivä menikin, palataan asiaan huomenna. Natinati!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lomalahja, kiitos minä!

Ilahdutin itseäni ja tilasin Stockmannin verkkokaupasta (-20%) kaksi kappaletta mustia Artekin A110 "käsikranaatti" valaisimia. Jos joku nyt tietää, että näitä olisi saanut toisaalta halvemmalla, niin älkää kertoko! Tänään halusin ostaa tulevaan kotiimme jotain näkyvää ja nauttia siitä hyvällä omalla tunnolla. Huomenna maksellaan taas sähköjohtoja, putkia, nippeleitä ja nappeleita, jotka uppoavat talon sisuksiin.

Olen usein ihaillut valaisimia Sushibar+Wine ravintolassa. Myös meillä valaisimet ripustetaan Artekin musta linoleumisen ruokapöydän 83 päälle. Pöytää ympäröi Artekin tuolit 66, joissa istuinosa on mustaa linoleumia. Yleisfiilis tulee olemaan hyvin samankaltainen kuin Sushibar+Wine kuvissa.


kuva

kuva

Terveiset tienpäältä

Viikonloppu on mennyt pitkälti autossa istuessa. Lapset toimitettiin lauantaina 500 km päähän mummolaan talviloman viettoon. Kaikki ovat tyytyväisiä. Vanhemmat voivat puurtaa lomaviikon rakennusprojektin kimpussa ja lapset pääsevät nauttimaan mummolan vapauksista. Kukaan ei tosin tainnut muistaa kysyä mummun ja ukin mielipidettä asian suhteen ;)


Matkanteko sujuu mukavasti oikeiden varusteiden kera. Hyvä kirja ja lämpimät villasukat ovat pelkääjän paikalla matkustavan ykkösvarusteet.



Mummolan Jaakko kissa ei turhia stressaa kunhan lämpöä ja sapuskaa riittää.



Mummo on kätevä emäntä! Vastaleivotut munkit olivat matkalla kylän laskiaisriehaan. Napattiin näitä muutama mukaan myös matkaevääksi, nam!



Mukavaa laskiaissunnuntain jatkoa kaikille!

torstai 16. helmikuuta 2012

Väliseiniä ja sähkötöitä

Pyörähdin raksalla kauppareissun lomassa. Sähkötyöt ovat edenneet mukavasti putkien ja rasioiden asentamisen merkeissä. Uutuutena oli myös olohuoneen porraskaide, joka näkyy hyvin alla olevasta kuvasta. Lisäksi alakerran WC oli saanut seinät ympärilleen, tämän takia väliaikaiset, tiellä olleet portaat oli purettu pois. Parin viikon sisällä pitäisi nyt tapahtua aika paljon, sähkötöiden jälkeen jatketaan levytyshommilla ja seinien sekä katon tasoitustöillä. 




Semiflunssa

Nyt pukkaa päälle jonkinlaista semiflunssaa. Päässä humisee, yskittää ja nuhakin vaivaa. Kuume puuttuu, ainakin toistaiseksi. Ehkäpä lämmin juoma, c- ja d-vitamiinit, sekä lepo auttavat korjaamaan asian. Parempi olisi, sillä ensi viikolla on talviloma.

thefancy

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Take me somewhere nice


kuva

Talvilomaviikko lähestyy ja mieli halajaa reissuun. Todellisuus tulee kuitenkin olemaan vallan toinen. Ensimmäinen lomapäivä ensi maanantaina alkaa klo 08.30 työmaapalaverilla. Silloin ihmetellään tarkemmin mm. sähköasioita. Kun sisätyöt ovat nyt hyvässä vauhdissa ja materiaalivalintoja tehdään päivittäin, yritän pitää kaiken innostuksen keskellä kiinni punaisesta langasta (ja budjetista):

kuva


tiistai 14. helmikuuta 2012

Sähkösuunnitelmat ja todellisuus.

Muistan, kun istuimme sähkösuunnittelijan kanssa heinäkuussa. Silloin ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Ei muuten ollut. En tiedä miten muilla, mutta meillä on ainakin ajatukset muuttuneet alkuperäisista aika paljon, varsinkin valaistuksen osalta. Uutta näkemystä on tullut myös pätevien yhteistyökumppaneiden suunnalta, kiitokset siitä heille.

Upotettavat, himmennettävät loisteputket hoitavat yläkerran yleisvalaistuksen. Mietimme edelleen noiden korvaamista ulospäin samalta näyttäviltä LEDeillä. Paremmat asiantuntijat kuitenkin epäilivät, että LEDit eivät vielä oikein tuollaisissa valaisimissa toimi pistemäisyyden takia. Molto Lucen lisäksi upotettavia putkia löytyy ainakin Fagerhultilta, joista kuva alla. Alempana yleiskuva yläkerran valoista ja sähköistä. Kuvasta puuttuvat toki elementeissä olevat varaukset, niiden paikkoja emme sentään ole muuttaneet. Välineinien pistorasioiden paikat ovat eläneet ja uusiakin sijainteja olemme huomanneet tarvitsevamme. Valmista pitää alkaa suunnitelmien osalta olemaankin, varsinaiset sähkötyöt alkoivat nimittäin tänään.

Fagerhult Notor, upotettava.



Maarit oli löytänyt alakerran  vessaan tyylikkäältä vaikuttavan seinävalaisimen. Tuollaisen voisi laittaa päätyseinälle, alla kuva valosta ja suunnitelmasta.

Astro Alba 0828



Tänään saimme myös ensimmäisiä ajatuksia saunan osalta. Kuten kuvista näkyy, tilat ovat kohtalaisen pienet, joten paljoa pähkäiltävää ei ole. Odotan kyllä, että saan laittaa saunan lämpiämään. Takana on kohta vuosi evakkomajoitusta, ilman saunaa!